Voi hyvää päivää

Abina olo on ihanaa. Pääsee vetämään kaikenlaista jäynää kakkosille ja sitten kohta pääsee koulustakin pois. Kaikista kivointahan abina olemisessa on maailmankuulu abipäivä, penkinpainajaispäivä.
Voivoi, myökin suunniteltiin sitä pitkään. Kuukauden päivät tapeltiin, mutta saatiin ohjelma kasaan. Se kuulosti hienolta, liimaillaan koristeiksi opettajien naamoja, kuvataan niistä hieno video ja tehdään toinenkin video, ja abigaala, voi abigaala, siitä oli tuleman upea.
Oli.
Mitä vittua meiän lukion abit?

Päivää aiemmin kaikkia abeja pyydettiin paikalle koristelemaan koulu. Siinä samalla käytäisiin koko paska läpi, että kaikille olisi nyt sitten ihan selvä, mitä torstaina tulisi tapahtumaan. Eipä siinä mitään, minut oli siirretty pois vastuuhenkilön paikalta, joten minun ei tarvinnut ottaa mistään stressiä. Minun hommani oli vetää aamunavaus, sekä sisääntulo+poislähtöjuonto. Simppeliä, ja tämän enempää vastuuta en tahtonut ottaakkaan, kun minut kerran suunnittelusta työnnettiin sivuun. Enhän minä tahdo muiden varpaille astua.

Keskiviikkona minä sitten sieltä kipittelin puolisen tuntia myöhässä paikalle suoraan italian kuuntelusta, toivoen, että kaikki oltaisiin käyty jo läpi ja parhaassa tapauksessa koristelukin oli jo hoidettu.

Mitä vielä.

Kukaan ei ollut lähtenyt hankkimaan opettajista kuvia. Meillä oli tuhat ja miljoona julistetta, joihin niitä pärstiä olisi voinut liimata, mutta ei meillä ollut yhtään pärstää liimattavaksi. No, mepä siitä ensimmäiseksi lähdimme etsimään netistä jotain vanhoja kuvia. Eihän sieltä löytynyt paljon mitään, jotan tulostimme vain kahdesta opettajasta kuvia. Hieno ajatus itseasiassa, liimataan tätä yhtä samaa naamaa jokapaikkaan, vähänkö se näyttää kivalta! Niinpä näyttikin, ja One Direction sai luokanvalvojastani uuden kokoonpanon, kuten myös monet muut hienot julisteet. Tämä hoidettu, hyvä!
No. Me siinä sitten toimme opettajien pärstät julisteiden luo ja kas. Lattia on täynnä paperisilppua. Eikös uskonnon opettaja juuri toissapäivänä minulta kysynyt, että: "Onhan teillä nyt varmasti tiedossa, että ei sitten mitään paperisilppua paloturvallisuuden takia?" Minähän olin vastannut, että joo, kyllähän tuo yksi suunnittelijoista on jutellut rehtorille näistä, eiköhän hän tiedä. Kyllähän minä silloinkin sitä jo kysyin, vastaus oli vaan että joojoo, on meillä lupa.

Kymmenen minuuttia myöhemmin siitä, kun tulin paikalle julisteita tekemään, rehtori tuli määräämään kaikki ottamaan paperisilput pois lattialta.

Hyvin lähti liikkeelle.

Ne siinä sitten siivottiin (paitsi en kyllä siivonnut. Koska en sotkenutkaan. Jatkoin työtä minkä olin ottanut, eli julisteita, julisteita ja naaaamoja.) ja sitten porukka kutsuttiin vielä saliin. NYT tässä vaiheessa käytiin läpi porukalla AAMUNAVAUS. Ei muuta. Sekin aika nopiasti, kun en itse esim tiennyt, mitä tälle lössille oli jo kerrottu.

Seuraava aamunahan selvisi, että lössihän ei tiennyt mitään. Kukaan ei ollut kertonut aamusavausta enemmän kenellekkään.
Hyvin alkaa, hyvin alkaa. Mutta tämä nyt on vain pikkujuttu. Siinä aamulla tajusimme muuten, että kukaan ei ollut hankkinut meille mikrofonia. No, minä ja Kaisa sinne taas kipitimme tekemään muiden asioita, ja saimme mikrofonin ja jonkun hoitamaan äänilaitteita(!!!!).
Aamunavaus sentään onnistui. Siinä meidän OLISI KUMMINKIN pitänyt katsoa tarkemmin kuka sanoo ja mitä sanoo, mutta nyt mennään jo pilkunviilaukseen. Siitä selvittiin, kipitettiin heittelemään karkkia. Siinäkin onnistuttiin!

Mutta sitten palasimme koululle. Siinä vaiheessa oli viisi minuuttia gaalan alkuun. Jälleen kerran: Minun ja Kaisan vastuulla EI OLLUT muuta, kuin mikrofoniin puhuminen. KAIKKI muu oli muilla. Edes ohjelmaa ei minun annettu vetää.
No, siinä 5min ennen gaalaa meille tultiin sanomaan: "Ei meillä ole mitään ohjelmaa. Ei kukaan tajunnu ottaa siitä vastuuta ja oikeasti hankkia niitä kananmunia." Eikä meillä ollu videotykkiä laitettuna eikä mitään... Jaha. Ja mikrofonikin oli kadonnut jälleen.

Ei siinä sitten minun muu auttanut kuin ottaa ohjat omiin käsiini ja määrätä, että kyllä meillä nyt ainakin yksi kilpailu prkl tulee olemaan. Ilmapalloja oli onneksi vielä jäljellä.
Siitä tulikin sitten seuraava sotku. Yllättäen jokaisella oli tuhat eri versiota miten tämä sama leikki tultaisiin vetämään. Minä olin tämän kyseisen jutun jo sanonut, että tämän minä voin vetää jos muuta meillä ei ole, minulla oli perusajatus hanskassa. Ja kaikki muut päättivät sotkea sen <3 Vittu mie olin ylpeä. Sitten kun siinä tämä leikki selotettiin, niin meitä selostajiakin oli 3: Ja jokaisella oli eri näkemys asiasta.

ei siitä sitten tullut paskaakaan ja mie luovutin. Ihan vitun sama, ollaan kustu jo kaikki niin kuskaa nyt loputkin, saatana. Lopun aikaa mie istuin paikallani enkä puuttunu enää mihinkään.
No, leikki meni vituilleen, joten siirryttiin jakamaan titteleitä. Näistä oli puhuttu tuhat vuotta, meillä oli tarkoituksena, että näihin suunniteltiin alunperinkin jo puheet jokaisen tittelin kohdalle.

Eip. Titteleitä laitettiin jakamaan henkilö, joka ei edes osallistunut titteleiden valintaan. Hyvä. Loistavaa. Onneksi osasit homman, Kaisa. Ei puhuta nyt siitä, miten ennalta suunnittelemattomat puheet saivat parhaat palkinnot näyttämään vitseiltä, vaikka ne oli vakavissaan annettuja. Loistavaa. Puhutaan enemmänkin siitä, että yksi titteli unohdettiin kokonaan: Abiviikon pukeutuja. Kukaan ei oikeasti kehdannut katsoa muiden pukuja abiviikolla sen vertaa, että sieltä oltaisiin voitu valita se paras. Ei sillä, siinäkin minä ja Kaisa olisimme voittaneet, muut eivät edes yrittäneet, mutta perkele. Eikö tässä koulussa MIKÄÄN toimi.

Pizza sentään oli hyvää ja löysin oikeaan rekkaan lopulta, kun abigaalan tuska oli ohi.

HAHA. NIINHÄN SINÄ LUULET. Ei, ei siinä käynyt niin. Meillä meni rekat sekaisin. Pikkujuttu, mutta moka sekin.
Ajelusta jäi sentään ihan hyvä fiilis. Oikeasti tällä kertaa, siitä ei ole mitään valitettavaa. Osuin jopa haaviinkin, joka oli meitä varten sinne laitettu!

Tästä sitten suunta kohti Koffaria, jossa yksi erä Monopolia (Jee. Sen minä sentään voitin.) ja siitä Tang Capitaliin syömään.

Ja jumalauta se ruoka oli niin helvetin pahaa, että minulle tulee yhä paha olo kun ajatten sitä. Kuivaa kanaa ja wasabi-kastiketta.
Menikö päivässä MIKÄÄN putkeen?
EI.

Siirryimme siitä minun kotiini katsomaan Näin koulutat lohikäärmeesi ja Urhean. Okei, ne kaksi elokuvaa olivat hyviä. Huono puoli oli migreenikohtaus, joka päätti alkaa siinä Tang Capitalissa. Ilta loppui aika lyhyeen, kun minun oli pakko päästä nukkumaan.

Semmoista. Ihana, ihana, ihana penkkaripäivä. Onneksi olet vain kerran elämässäni.

Räpellysräpellys

Mie halusin itselleni räpellysblogin, jonkin paikan, johon mie kykenen kirjoittamaan tyhjiä juttuja. Fikkienpätkiä. Vittuuntumista ulos. Ajatuksia, jos miul ois ajatuksia. Tarinoita. Seikkailuja.


Pääntyhjennystä.

Tämä on räpeltämistä.